Luontokuvia Kutrilta: Harrastuksena metsästys ja ampuminen

Suhteeni luontoon on viimeisen viiden vuoden aikana muuttunut. Olen aina nauttinut metsästä, mutta vasta nyt olen tullut siitä riippuvaiseksi. Tällä hetkellä pakkasessa on 50 litraa mustikoita talven varalle (eikä se taida ihan riittää). Mustikoita tuli kyllä poimittua jo lapsena, mutta suurin rakkauteni luontoon muodostui Parkanon metsissä, joissa aloin kulkemaan tavattuani mieheni Ilkan. Ilkan myötä innostuin metsästyksestä ja ampumisesta. Minulla on ollut etuoikeus saada häneltä tehokasta ohjausta ja hänen avullaan olen saanut mahdollisuuden kehittyä metsästysammunnassa. Ei tarvitse kuin vähän huokaista, niin haulikon perää hiotaan vaikka milli kerrallaan sopivaksi ;) Käymme 1-2 kertaa viikossa radalla harjoittelemassa. Ja täytyy sanoa, että alkaa se vähitellen sujua :)

Moni metsästäjä varmasti allekirjoittaa sen, että metsästyksessä ei ole parasta tai tärkeintä saalis, vaan luonnossa liikkuminen ja oleminen. Ensimmäisenä syksynä (2011), jolloin ihan tosissani aloin metsästämään, istuin kyyhkypassissa usean tunnin näkemättä ainuttakaan kyyhkystä, mutta olo oli hyvä ja pää nollaantunut kaikesta stressistä. Viime syksynä oli upeaa hiipiä metsoa kiinni. Saalista ei tullut, mutta silti aivan mahtava kokemus. Pääsin kuitenkin näköetäisyydelle.


18.9.2011

Ja sitten, kun se ensimmäinen saalis tulee, niin sitä tunnetta on vaikea kuvailla...

Vähitellen minulla on herännyt voimakkaampi ajatus omavaraisuudesta. Sen takia kasvimaani koko kasvaa joka vuosi. Lisäksi meillä on oma riistapelto. Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Omalta pellolta sain viime syksynä ensimmäisen kyyhkyseni.

Metsästyksen myötä olen löytänyt itsestäni myös koiraihmisen :D Niin sitä ihminen muuttuu.